Kia huollot

Huolto-ohjelman mukainen Kia-huolto

Kia huolto toteutetaan Öljypisteellä aina valmistajan antamaa huolto-ohjelmaa noudattamalla, jotta valmistajan autolle myöntämä takuu pysyy voimassa.

Huomioithan, että hiukkassuodattimeen, automaattivaihteistoon, nelivetoon ja Iridium sytytystulppiin liittyvät huoltotyöt hinnoitellaan erikseen. Lisäksi valinnaisena lisätyönä suoritettava koritarkastus, hybridiauton akun kunnon tarkastus tai jakohihnan vaihto eivät lukeudu huoltovalikoimaan. Merkkikohtaiset kampanjat tulee myös hoitaa merkkiliikkeen kautta.

Mahdollisesti Kian huolto-ohjelmassa määritetyt aika- tai kilometrimääräiset lisätyöt veloitetaan erikseen.

Kia huolto saattaa myös sisällöltään poiketa alla esitellyistä esimerkeistä, jonka vuoksi huollon lopullinen hinta voi laskea tai nousta. Kia huollon tarkan hinnan saat kuitenkin aina kysymällä Öljypisteen asiakaspalvelusta Ota yhteyttä -sivun tai chatin kautta.

Öljypisteellä onnistuvat myös sähköautojen huollot ja öljynvaihdot niissä kohteissa, joissa autossa on vaihdettavia voiteluöljyjä. Vaikka sähköautossa ei ole perinteistä moottoriöljyä, esimerkiksi voimansiirron öljyt vaativat huomiota auton merkin ja mallin mukaan. Alta löydät hinnastot myös sähköautoihin. Lisäämme palveluvalikoimaamme jatkuvasti.

Kia välihuolto 15-30 tkm välein

210 €

Sorento, Ceed, Sportage, Rio

Hinta sisältää moottoriöljyn, öljynsuodattimen, *raitisilmasuodattimen ja huolto-ohjelman mukaiset tarkastukset.

Dieselmoottorit +40€

*Tähdellä merkityt kohdat eivät kuulu jokaiseen huoltoon. Ne laskevat hintaa, jos kyseinen huoltokohde ei kuulu huoltoon.

Kia laajahuolto 40-90 tkm välein

320 €

Sorento, Ceed, Sportage, Rio

Hinta sisältää moottoriöljyn, öljynsuodattimen, raitisilmasuodattimen, ilmansuodattimen, *sytytystulpat (bensiinimoottorit), *polttoainesuodattimen (dieselmoottorit) ja huolto-ohjelman mukaiset tarkastukset.

Dieselmoottorit +40€

Iridium sytytystulpat lisähinnasta (jos huollossa vaihdetaan iridium sytytystulpat)

Jarrunesteen vaihto tarvittaessa +65€

*Tähdellä merkityt kohdat eivät kuulu jokaiseen huoltoon. Ne laskevat hintaa, jos kyseinen huoltokohde ei kuulu huoltoon.

Öljypiste Kia Vuosihuolto

160 € - 185 €

Öljypisteen kattava Vuosihuoltopaketti takuuajan ohittaneille autoille.

Hinta sisältää moottoriöljyn (max. 4 litraa), öljynsuodattimen sekä kattavat tarkastukset. Tarkemmat tiedot vuosihuollosta löydät täältä.

Hinta huoltopaketille:

- Täyssynteettisellä 0W-40/5W-30 öljyllä 160€

- 5W-30 longlife-öljyllä 175€

- 0W-20 longlife-öljyllä 185€

+ mahdolliset lisätyöt ja tuotteet

Jos löydämme huollossa likaantuneita suodattimia, palaneita polttimoita tai muuta huomioitavaa, kysymme niiden vaihtoon sinulta luvan, jotta vältyt yllättäviltä lisäkuluilta.

Kia EV6 etualennusvaihteiston öljynvaihto

140 €

Sähköauton alennusvaihteiston öljynvaihto. Sisältää etualennusvaihteiston öljyn ja vaihtotyön.

Kia Niro (SG2-korimallin) alennusvaihteiston öljynvaihto

120 €

Sähköauton alennusvaihteiston öljynvaihto. Sisältää alennusvaihteiston öljyn ja vaihtotyön.

Kia EV6 taka-alennusvaihteiston öljynvaihto

140 €

Sähköauton alennusvaihteiston öljynvaihto. Sisältää taka-alennusvaihteiston öljyn ja vaihtotyön.

Kia Niro (DE-korimallin) ja E-Soul alennusvaihteiston öljynvaihto

100 €

Sähköauton alennusvaihteiston öljynvaihto. Sisältää alennusvaihteiston öljyn ja vaihtotyön.

Varaa aika helposti ajanvarauskalenterista