© Öljypiste 2023. All Rights Reserved.
Automaattivaihteistolla on oma kannattajakuntansa ja onhan sillä ajaminen suhteellisen huoletonta. Usein kuitenkin mietitään, onko automaattivaihteisto manuaalia herkempi hajoamaan. Kuten mikä tahansa auton osa-alue, myös automaattivaihteisto kaipaa huoltoa, jotta se kestäisi ajoa ja lukuisia kilometrejä. Säännöllinen huolto voi estää vakavampien vaurioiden syntymisen vaihteistoon ja säästää huomattavasti korjauskustannuksissa.
Automaattivaihteiston ongelmia voi olla hankala huomata, mutta iso osa automaattivaihteiston vioista johtuu pitkittyneestä öljynvaihtovälistä. Vanha öljy ei voitele vaihteistoa yhtä hyvin kuin puhdas öljy. Nykyautoissa automaattivaihteiston öljynvaihto on usein välttämätön huoltotoimenpide, jotta öljy pysyy riittävän puhtaana ja vaihteisto suorituskykyisenä.
Yleisimmät automaattivaihteiston oireet
Viat eivät tule kello kaulassa, mutta mikäli huomaat tavallisesta poikkeavaa ääntä tai toimintaa, voi olla huollon aika. Jos esimerkiksi vaihteet vaihtuvat viiveellä tai epätasaisesti ja vaihteisto reagoi hitaasti kaasupolkimen painamiseen, voi automaattivaihteistossa olla ongelmia edessä. Tällainen epätasainen vaihto ja viive voi johtua likaisesta öljystä, elektronisesta viasta tai jostakin mekaanisesta ongelmasta. Myös epänormaalit äänet, kuten kolina tai kitinä vaihtaessa, kertoo usein tulevista ongelmista. Kitinä ja kolina voivat johtua liian kuluneista kytkimistä tai vaihteiston laakerivioista. Myös tehojen häviäminen tai vaihteiston luistaminen voi olla oire automaattivaihteistoon tulevasta viasta.
Automaattivaihteisto on kokonaisuus, jonka huolto on syytä jättää ammattiselle. Öljypisteen toimipisteiltä löydät ammattilaisia, jotka hoitavat automaattivaihteistojen öljynvaihdot kaikkiin autoihin ja vaihteistoihin. Yleisimmät Öljypisteellä huollettavat automaattivaihteistot ovat Mercedes-Benzin 7- ja 9-vaihteiset vaihteistot, VAG-konsernin (VW, Audi, Skoda) DSG-vaihteistot, BMW:n ZF6HP ja ZF8HP –vaihteistot sekä Volvon ja Fordin automaattivaihteistot. Automaattihinnastosta löydät merkkikohtaiset hinnat automaattivaihteiston öljynvaihdolle.
Automaattivaihteiston huoltoväli riippuu vaihteistotyypistä
Autoilija ei välttämättä tule ajatelleeksi millaisella automaattivaihteistotyypillä ajaa. Vaihteistotyyppien tekniset ominaisuudet ja siksi myös niiden huollot ja huoltovälit kuitenkin eroavat hieman toisistaan. Osa autonvalmistajista onkin määrittänyt huolto-ohjelmaansa omat huoltovälinsä automaattivaihteistoille. Kaksoiskytkinvaihteistojen (DSG-, DCT- ja Powershift) huoltoväliksi suositellaan 60 tuhatta kilometriä ja perinteisille turbiinitoimisille tai CVT-automaateille taas noin 60–100 tuhatta kilometriä. Vaihteistotyyppien eroista ja säännöllisen huollon merkityksestä voi lukea enemmän täältä.
Powershift kaksoiskytkinvaihteistossa on kaksi erillistä kytkintä
Volvo- ja Ford –merkit kutsuvat kaksoiskytkinvaihteistoaan Powershiftiksi. Autonvalmistajasta riippuen kaksoiskytkinvaihteiston nimityksiä voi olla myös muita, kuten DSG tai S-tronic. Powershiftin tai ylipäätänsä kaikkien kaksoiskytkinvaihteistojen toimintaperiaate on hieman erilainen kuin perinteisessä automaattivaihteistossa, jossa momentinmuunninta käytetään voimansiirron välissä. Kaksoiskytkinvaihteistossa taas on kaksi erillistä kytkintä. Toinen kytkin välittää moottorin tuottaman tehon eteenpäin ja toisen kytkimen "takana" on seuraava vaihde jo valittuna ennakoivasti. Tällainen toimintatapa vaihteistossa mahdollistaa sulavan vaihtamisen ilman tehonkatkoja tai vääntömomentin tappioita sekä parantaa polttoainetaloudellisuutta ja ajomukavuutta.
Powershift-vaihteiston tekniset ominaisuudet on hyvä huomioida ajotavassa, sillä esimerkiksi ryömintä ja mäessä seisottaminen ilman jarruja rasittavat kaksoiskytkinvaihteiston kytkintä samalla tavalla kuin manuaalivaihteisen kytkintä luistattaessa.
Kaikkien automaattivaihteistojen öljynvaihdot Öljypisteeltä
Me Öljypisteellä tunnemme automaattivaihteistojen öljynvaihdon salat. Voit olla varma, että autosi vaihteisto saa meillä oikeanlaista huoltoa. Katso lähin Öljypisteesi ja varaa aika.