Vastuullisuus

Vastuullisuus Öljypisteellä

Työntekijöiden hyvinvointi

Työntekijät viihtyvät Öljypisteellä, koska panostamme heidän hyvinvointiinsa. Kuuntelemme jokaisen tarpeita yksilöllisesti ja joustamme ja autamme, kun tarve vaatii. Jos joku haluaa tehdä vähemmän töitä esimerkiksi perhetilanteen takia, se onnistuu. Meillä pääsee uralla eteenpäin, sillä satsaamme työssäoppimiseen ja koulutusta on tarjolla säännöllisesti.

Seuraamme työntekijöiden fiiliksiä päivittäisten keskustelujen lisäksi joka toinen vuosi tehtävällä työhyvinvointikyselyllä. Tulokset ovat olleet hyviä, mutta reagoimme esiin nouseviin asioihin nopeasti. Olemme kehittäneet esimerkiksi palkan päälle maksettavia provisioita kyselystä tulleiden ideoiden mukaisesti.

Meillä sattuu harvoin tapaturmia, koska työturvallisuus on meille hyvin tärkeää. Panostamme paloturvallisuuteen ja pidämme huolen, että vaarallisia aineita käsitellään aina asianmukaisesti. Kaiken perustana on Öljypisteen työturvallisuusopas. Oppaaseen on koottu oikeat toimintatavat työhön liittyvien riskien ja vaarojen minimoimiseksi sekä ohjeet mahdollisten vaaratilanteiden raportointiin.

Asentajan työ on fyysisesti rankkaa. Siksi olemme sitä mieltä, että työergonomia on tärkeä osa työtaitoja. Hankalia asentoja ei voi työssä kokonaan välttää, mutta teemme kaikkemme, jotta niitä tulisi mahdollisimman vähän. Kannustamme asentajia pitämään huolta kunnostaan ja opastamme hyvään ergonomiaan. Siinä auttaa Öljypisteen ergonomiaopas, josta löytyy neuvoja oikeista työasennoista, riittävistä tauoista ja kehonhuollosta.

Joka vuosi kymmenet harjoittelijat pääsevät meille oppimaan ja kehittymään. Koulutamme heitä alan töihin yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Moni opiskelee meillä myös oppisopimuksella. Aina silloin tällöin harjoittelussa käy niin, että se jatkuu kesätyönä ja johtaa lopulta vakituiseen työpaikkaan.

Lue lisää työstä Öljypisteellä täältä.

 

Ympäristö

Öjynvaihdoista ja huolloista syntyy paljon ja hankalaa jätettä. Vastuuttomasti käsiteltynä se olisi iso uhka ympäristölle. Siksi haluamme kantaa vastuumme ja huolehdimme jätteiden kierrätyksestä viimeisen päälle.

Kaikki jäteöljy on kierrätettävää ja oikein käsiteltynä sitä voidaan kierrättää lähes rajattomasti. Meidän jäteöljyt kierrättää Lassila & Tikanoja. Niistä tehdään teollisuusöljyjä, bitumia sekä polttoaineita esimerkiksi raskaisiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin. Tämä tarkoittaa myös vähemmän hiilidioksidipäästöjä, sillä kierrätetyn öljyn jalostaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidia kuin neitseellisen öljyn.

Vaarallisten jätteiden käsittelyä, varastointia ja kierrätystä varten olemme laatineet ympäristöohjeen, jota noudatamme tiukasti. Ohje sisältään muun muassa tarkat käytännöt meillä syntyvien jätteiden käsittelyyn ja säilytykseen sekä ohjeet vahinkojen ennaltaehkäisyyn, niihin varautumiseen ja toimintaan vahinkotilanteissa.

Kierrätämme tietenkin kaikki pahvit ja valtaosan muoveista. Öljykannut ja tynnyrit käytämme itse uudestaan. Keskusvarastolta toimipisteelle saapuvat öljytynnyrit lähetetään tyhjinä takaisin ja täytetään varastolla uudestaan.

Lue lisää jäteöljyn kierrätyksestä Lassila&Tikanojan sivuilta.

 

Takuu

Kaikki tekevät virheitä. Myös me, vaikkei uskoisi. Meistä on reilua hyvittää virheet asiallisesti ja reilusti. Siksi meidän takuu pitää.

Ihan pienet jutut hoidetaan toimipisteellä. Jos pultti tai mutteri on jäänyt löysälle, korjaamme asian ja korvaamme harmin sinulle.

Isot virheet ovat tietysti erityisen ikäviä, mutta ei niistäkään katastrofia seuraa, sillä meillä on vakuutukset kunnossa. Hyvitys vaihtelee vahingon asteesta riippuen lahjakortista 20 000 euron moottoriin. 

Ei virheitä onneksi kovin usein satu. Meillä käy 100 000 autoa vuodessa ja reklamaatioita tulee vain muutamia kymmeniä. Tavoitteena toki on, ettei niitä tulisi yhtään.

Lue lisää takuusta ja toiminnasta virhetilanteessa täältä.

Varaa aika huoltoon tai öljynvaihtoon

Filtron logo
Castrol logo
Shell logo
Mobil logo
Fuchs logo
Bluechem logo